Don't cry for me, Argentina

Aloitetaan pikaisella maininnalla siitä, että jos meillä olisi ollut päivä enemmän aikaa, olisimme käyneet MonaLisassa. Tämä kyseinen paikka on Paraguayn puolelle avatun verovapaan kauppaparatiisin lippulaiva. Köyhä Paraguay keksi tavan houkutella turisteja ilman yhtään nähtävyyttä ja pykäsi lähelle Brasilian ja Argentiinan rajaa verovapaan kauppa-alueen.

Koska meillä ei ollut aikaa siihen, täytyi tyytyä käymään Eva Peronin maassa. Riossa tapaamamme jenkeissä asuvat japanilaisturistit ehtivät kertoa käynnistään Iguassun putouksilla ja mainita, että Brasilian puolelta ei pääse lähellekään putouksia, että matkaa jää melkein maili.

Meidän putouksilla käyntimme perusteella voisin kyllä ihmellä, että missähän ne kaverit ovat seikkailleet, sillä me pääsimme Brasilian puolelta yhden putouksen niskalle siltaa pitkin ja toiseen, suurimpaan Brasilian puoleiseenkin etäisyyttä jäi vähimmillään noin viisi metriä. Koska he, ja kaikki muutkin, ovat hokeneet, että putoukset pitää nähdä molemmilta puolilta, päätimme tehdä niin.

Tedeu tarjosi mahdollisuutta lähteä hänen kanssaan Argentiinan puolelle, kehotti tutustumaan muidenkin matkatoimistojen tarjouksiin ja soittamaan sitten hänelle. Hänen tarjoamansa retkihinta oli kuitenkin sellainen, ettei sitä tarvinnut kauan miettiä, lähdetäänkö vai ei. Melkein koko päivän retki vain meille kahdelle kustasi 280 realia, mikä on reilut 120 euroa kahdelta hengeltä kaikkine kuluineen. Pakettiin kuului siis yksityinen haku hotelilta, rajamuodollisuuksien hoito, pääsyliput, runsas selostus, juuri niin paljon aikaa kun halusimme käyttää kuvien ottamiseen, vettä ja meidän valokuvaamistamme aina kun oli jotain sen arvoista. Lisäksi tietysti paluu hotellille ja sitä ennen rajamuodollisuudet ja raja-alueella lähes rikollinen pysäköinti valokuvien ottamista varten + valokuvat meistä (mitä ei ikinä Suomessa voisi tehdä ilman erikoisanomusta ainakaan itärajalla). Lisäksi Tadeu oli suoranainen aikataulujen kuningas, hän laski tarvittavat ajat niin tarkkaan, että selvisimme mennessä Argentiinan puolelle ilman jonottamista, olimme valmiina luonnonpuiston portilla 10 minuuttia ennen porttien aukeamista. Seuraavaksi hän järjesti meille parhaat paikat ensimmäisestä junasta, joka lähti putousalueelle (sivumennen sanottakoon, että ne jotka jäivät jonon hännille, joutuivat odottamaan ensimmäisellä pysäkillä junaa jopa kaksi tuntia!).

Me siis menimme ensin Argentiinan rajalle, jonne oli matkaa ehkä noin 10 km (mistähän sain sen väärennetyn tiedon, ettei putousten toiselle puolelle pääsi kuin helikopterilla), josta sujahdimme läpi muutamassa minuutissa. Sieltä ajelimme reilusti tuon 10 km, jotta pääsimme luonnonpuiston portille ja sieltä vielä muutaman kilometrin juna-asemalle. Argentiinan puolella tuolla puistoalueella oli kaksi vaihtoehtoa liikkua, joko tälläisella mukavalla vanhalla avojunalla tai kävellen.

Puiston alueella on kummallakin puolella yksi hotelli keskellä luonnonpuistoa ja Argentiinan puolella se on Sheraton Cataratas, sen asukkaat olivat etuoikeutettuja ja saivat liikkua hotelille ja hotellilta lähemmäs putousaluetta bussilla.

Putousalue on Argentiinan puolella hyvin erilainen kuin Brasilian puolella, siellä on kaksi reittiä, ylempi putous reitti ja alempi putousreitti. Me menimme ensin ylemmälle reitille ja sitten alemmalle, mutta kuvat tulevat nyt käänteisessä järjestyksessä.

Alemmalla reitillä kuljetaan kävellen, sen pituus on noin 2 kilometriä erilaisia portaita, kapeita ritiläsiltoja ja jonkinlaisia "levähdys-" tai "kuvauspaikkoja". Alemmalla reitillä saa loistavat näkymät San Martinin saarelle ja putouksille sekä esimerkiksi kahteen sisareen. San Martinin putoukset ovat leveimmät ja toiseksi suurimmat Argentiinan puolella olevista putouksista.

Kuvauspaikkojen etsintää.

Putoukset nimeltä Kaksi sisarusta.

San Martinin putoukset

Aikaisemmin tuota samaa reittiä on päässyt ylemmille putouksille asti, mutta 25 vuotta sitten valtava tulva vei mukanaan 2 kilometriä siltoja ja kulkureittejä putouksilta. Sen jälkeen niitä ei koskaan korjattu, vaan päätettiin jättää reitit erillisiksi - sääli, olisin mielelläni talsinut vielä yhden pari kilometriä putousmaisemissa ja paukuttanut vielä sata kuvaa lisää.

San Martinin putouksia pääsi melkoisen lähelle, ensin kierrettiin putousten alapuolelle, josta siltaa pitkin pääsi ehkä noin kymmenen metrin päähän huimaavisa korkeuksista alas putoavista vesimassoista. Tietäähän sen, mitä siinä oli lopputuloksena. Tämän kerran extrasuihku tuli sitten otettua Argentiinan puolella.

Kuvia suihkutetuista Suomisista.

Syy siihen, miksi esittelin nämä reitit käänteisessä järjestyksessä selviää ehkä alla olevista kuvista. Kun lähdimme junalla, Tadeu aloitti priiffauksen, junasta ei missään tapauksessa saisi nousta ensimmäisella pysäkillä (tuo alempien putousten reitti), vaikka sitä kuinka suositeltaisiin, vaan pitää istua paikallaan kuin tatti siihen asti kunnes tullaan toiselle pysäkille ja sitten liikutaan ja lujaa.

Hän kertoi etukäteen, että edessä noin 1100 metriä pitkä reitti, josta meidän tulisi selvitä nopeammin kuin muut ja voisimme varmistaa sen liikumalla vikkelästi. En vielä tajunnut sillä kohtaa, miksi, mutta tottelin, kun kerran näin sanottiin. Niin sitten alkoi 1100 metrin ritiläjuoksu, vaikka maisemat olisivat kuinka upeita, niitä saisi ihailla vasta palatessa ja valokuviakin kannattaisi ottaa vasta silloin. Tadeu pinkoi edellä parasta mahdollista vauhtia, Tomi kipitti perässä, minkä valkoisilla koivillaan pääsi ja minä juoksin miesten jäljessä kieli vyön alla yrittäen olla ajattelematta, missä olin. Minä siis kipitin ristikkolaatoista rakennettua siltaa pitkin parin metrin korkeudella vuolaasti virtaavasta joesta, enkä vielä sillä kohtaa tajunnut, että sadan metrin päässä ne samat vesimassat syöksyivät jylisten alas kallolta ja muodostivat San Martinin putoukset. Taas kerran mietin, että kaikkeen sitä ihminen ryhtyy, jo toinen viidakkojuna tällä reissulla, jo toinen kerta kiikkumassa ritilälevyllä jonkin joen yläpuolella ja minkä takia, vain jonkun hölmön maiseman takia.

Mutta minkälaisen maiseman? Syy Tadeun kiireeseen selvisi, kun pääsimme perille. 1100 metrin ritiläjuoksu päättyi tälle tasanteelle.

Kuvattu Brasilian puolelta.

Se sijaitsee aivan "Devil's throatin" eli suurimman Argentiinan puolella sijaitsevan putouksen lähellä. Itse asiassa tuosta tasanteelta on ehkä viisi metriä Paholaisen kurkun ensimmäiselle tasolle, jossa vedet putoavat ehkä kolme, neljä metriä, ennen varsinaista syöksyään alas. Kiireen selitys oli se, että saimme parhaat mahdolliset kuvauspaikat, viidessä minuutissa koko tasanne oli kuin nuijalla lyöty ja ihmiset yrittivät kuvata putouksia samalla kun paholaisen nielusta purkautui vaihtelevan kokoisia röyhtäisyjä eli vesihöyrypilviä.

Paholaisen röyhtäisy...

Jatkuu osassa kaksi...