Garcia D'avila - mies, joka omisti Brasilian

Kävimme maanantaina tutustumassa Garcia D'Avilan linnan raunioihin, joten vuorossa on sitten historian oppitunti. Ensimmäiseksi täytynee tarkentaa ylirafaavaa otsikkoa, sillä todellisuudessa hän omisti vain 10% nykyisestä Brasiliasta, mutta melkoinen alue oli kysessä, sillä sen koko on sama kuin hollannin, sveitsin, espanjan ja portugalin yhteenlaskettuna.

Gracia D'Avila  (1528-1609) on yksi koloniaalikauden eli siirtomaa-ajan merkittävimpiä portukalilaisia henkilöitä. Silloin aikanaanhan isot siirtomaavallat Espanja ja Portugali jakoivat uuden mantereen eli Etelä-Amerikan etupiireihin. Jako meni niin, että Portugali sai Brasilian ja Espanja muut alueet.

Gracia D'avila palveli aikanaan sotilaana Intiassa (Goa oli silloin Portugalin siirtomaa), mutta hänet siirrettiin turvamaan kuninkaan saatavia uudelta mantereelta, joten hän päätyi Salvadoriin, Brasilian silloiseen pääkaupunkiin. Gracia D'avilan onneksi paikallisten asukkaiden ystävyys oli saavutettu jo aiemmin, sillä eräs aikaisemmin tulleista mahtimiehistä oli rakastunut paikallisen heimopäälikön tyttäreen ja mennyt tämän kanssa naimisiin. Tyttö kääntyi kristityksi ja heidät vihittiin oikein virallisesti Ranskassa (olisiko ollut sitä aikaa, kun paavin istuin oli Avignonissa Ranskassa, joten siksi vihkiminen siellä. toim. veikkaus) ja he palasivat takaisin Salvadoriin. Niinpä Garcian ei tarvinnut taistella, vaan hän päätyi hoitamaan kuninkaan etujen valvontaa muuten.

Garcia D'Avilan isä oli alueen ensimmäinen kenraalikuverööri (Thomas de Sousa), mutta koska kenraalikuveröörien oli Portugalin lain mukaan kiellettyä lahjoittaa maata lähimmilleen, Gracia d'Avila ei koskaan maininnut olevansa Thomas de Sousan poika- hänen kokonimensä olisi siis ollut Garcia de Sousa D'Avila. Hän teki ahkerasti paljon työtä, ja sai ensimmäiseksi palkakseen kaksi lehmää - rahaa ei tuolloin juuri käytetty maksamiseen, vaan maksut suoritettiin erilaisina tavaroita. Garcia D'Avilasta kasvoi pikkuhiljaa erittäin merkittävä mies, kuninkaan asioiden hoitaja, esimerkiklsi jokainen Salvadorista lähtevä tai sinne saapuva laiva kulki hänen käsiensä kautta ja hän teki päätökset kaikista niihin liittyvistä asioista. (Lisähuomautuksena mainittakoon, että kaikki uudelle mantereelle Portugalin alueelle tulevat laivat, sekä Afrikasta tulevat orjalaivat että Euroopasta saapuvat laivat, sekä myös kaikki lähetevät laivat, kulkivat Salvadorin sataman kautta.)

Hän sai kuninkaalta kiitokseksi pienen maapalan, jolla alkoi kasvattaa kookosta ja karjaa - portukalilaiset suosivat siihen aikaan monokulturaalista viljelyä eli kasvatettiin vain yhtä tuotetta, Brasiliassa kookos oli se tärkein viljelytuote. Portukalilaiset toivat tänne kookospalmut Goasta Intiasta ja lehmät Gambiasta (tai jostain sieltä päin Afrikasta), sillä molemmat olivat Portugalin siirtomaita. Garcia D'Avila kasvatti kookosta ja karjaa ja osti lisää maata saadakseen enemmän satoa, josta täytyi taas maksaa kuninkaalle enemmän veroja, voidakseen maksaa kasvaneet veronsa hän osti lisää maata saadakseen enemmän satoa jne. Lopulta oltiin siinä tilanteessa, että hänen maaomistuksensa oli 10% nykyisen Brasilian pinta-alasta.

Vuonna 1550 Garcia D'Avila rakensi perheelleen linnan jonkin matkaa Salvadorin kaupungin ulkopuolelle, nykyisen Praia do Forten läheisyyteen. Linna rakennettiin rannikon korkeimmalla kukkulalle, koska sen tehtävänä oli paitsi toimia perheen majapaikkana myös rannikkolinnoituksena. Jostain syystä, joka ei minulle oppaan selostuksesta auennut (mahdollisesti suunnistaminen tai merivirrat), Salvadoriin saapuvat laivat joutuivat jo ennen Salvadoria tulemaan rannikon läheisyyteen. Ne oli siis helppo havaita Garcia D'Avilan linnan tähystystornista ja niiden lähestymisestä tiedotettiin Salvadoriin savumerkein - erityisesti, jos kyseessä oli vihollislaiva, jonka hyökkäykseen oli syytä varautua. Tiedotus toimi melkein kuin muinaiset suomalaiset vainovalkeat eli korkalle mäelle sytytettiin nuotio ja se näkyi seuraavalle mäelle, jossa taas sytytettiin nuotio. Täällä tosin käytettiin nuotion korvikkeena savumerkkejä, mutta silti tiedotus toimi hyvin.

Ennen

Nyt

Ensimmäiseksi Gracia D'Avilan tornitaloon tai linnaan rakennettiin kappeli, torni ja kolme huonetta, jossa perhe asui. Näistä kappeli on entisöity vastaamaan alkuperäistä asuaan. Ainostaan kappelin Pyhäin kuvat ovat erilaiset (aiheet ovat kyllä samat), silloin aikanaan ne tehtiin puusta ja vuoltiin ontoiksi, jotta niihin saatettiin piilottaa aarteita, nämä nykyiset on tehty terrakotasta ja tuotu paikalleen muutama vuosi sitten.

 
Vuosien saatossa linnaan laajennettiin ja sen lopulliseen asuunsa saattoi Garcia D'Avilan pojanpoika. Linnassa oli julkisivu merelle päin, mikä ei välttämättä ollut tyypillistä edes rannikon taloissa. Siinä oli kaksi siipeä, jotka olivat toistensa peilikuvia, mutta eivät kuitenkaan täysin samanlaisia.

Toisen kerroksen ovista laskeutuivat portaat pihalle meren puolelle. Sivuosassa linnaa oli sekä tilat sotilaille, tähystystorni että tallitilat eläimille. Linnassa oli kolme kerrosta, alimmassa kivilattiat muissa puulattiat. Kolmanne kerroksen huoneet toimivat perheen makuuhuoneina, olohuone oli ensimmäisessä kerroksessa.

Garcia D'Avilan jälkeläiset asuivat linnassa vuosisatojen ajan. Ongelmaksi muodostuivat kuitenkin, kuten niin monessa muussakin aatelissuvussa, lähisukulaisten kesken solmitut avioliitot, joiden tarkoituksena oli pitää Garcia D'Avilan kokoama valtava omaisuus suvun piirissä. 1800-luvulla linna hylättiin ja jäljellä oleva suku muutti joko Rio de Janeiroon tai Portugaliin. Paikalliset huomattuaan linnan jääneen autioksi repivät siitä pikkuhiljaa irti kaiken mahdollisen omiin tarpeisiinsa sopivan. Jäljelle jäivät vain peruskivet, osa alakerran lattioista, jonkin verran seiniä jne.

Linna sai maata vuosikymmenet lähes unohtuneena, vasta 1930-luvulla Brasilian valtio siirsi sen valtion omaisuudeksi, koska linnassa ei ollut vuosikymmeniin asuttu ja siitä olivat enää rauniot jäljellä. Linnan ryöstäminen kriminalisoitiin eli paikalliset jättivät sen rauhaan. Vasta 1990-luvun alussa Garcia D'Avilan säätiö kiinnostui linnasta ja nyt sitä on tosiaan kunnostettu yhteistyössä valtion, Bahian kulttuuriministeriön, PetroBrasin, ElektroBrasin ja Gracia D'Avilan säätiön toimesta.

Linnasta on kunnostettu kappeli sellaiseksi kuin se oli silloin joskus, muut osat jätetty mahdollisimman pitkälle sellaiseen asuun kuin ne olivat entisöinti töiden alkaessa. Tukia ja kulkureittejä on toki jouduttu lisäämään, muutoin linnssa liikkuminen ei olisi turvallista.

Opastuskeskukseen oli rakennettu pienoismalli talosta, josta pääsee paremmin hahmottamaan sitä, miltä linna näytti suuruutensa aikoina.

Linnan pihalla kasvoi upea noin 150 vuotta vanha fiikus - sillä on kasvuaikaa jäljellä noin 300 vuotta. Mahtaa olla silloin melkoinen puu!