Tamar-projekti 2

Menimme taas käymään tuolla Tamar-projektilla. Näistä hauskoista simpukkavessoista oli ihan pakko ottaa taas kuvat, ne vain ovat niin söpöt.

Kilpikonnat olivat tällä kertaa virkeämpiä kuin viimeksi ja tulivat moikkaamaan meitä altaan reunalle.

Hait sen sijaan pysyttelivät tiiviisti altaan pohjalla.

Mureena-akvaario oli hälyyttävän tyhjä, mutta löysimme sen asukkaan sitten toisesta akvaarosta isommista tiloista. Oli ilmeisesti caramuru kasvanut ulos akvaariostaan ja siirretty väljemille vesille. Tuli tässä taas opittua sekin, että jos Tomi tulevaisuudessa kutsuu minua Karo-murun sijaan Caramuruksi, tiedän olleeni harvinaisen ilkeä tai paha. Yritän olla kiltisti, sillä kuka sitä haluaisi tulla mureenaan verratuksi.

Yhä edelleen jaksoi hämmästyttää noiden merikilpikonnien valtava koko. Suurin "letherback", tuo musta konna painaa täysikasvuisena 700kiloa. Ja on todella iso.

Leatherback on kuvassa ensimmäinen oikealta.

Ihan pakko oli myös todistaa, että munista voi kuoriutua kaikenlaisia konnia. Vai mitä sanotte näistä?

Myös se sarjakuvien perinteinen vitsi, että konna ottaa kilven kainaloonsa ja pakenee, todistettiin tuolla mahdottomaksi, sillä esillä oli myös kuolleiden kilpikonnien kilpiä, joista näki, miten kilpikonnan selkäranka on kilvessä kiinni.

Järkyttävintä ja puhuttelevinta katsottavaa olivat kilpikonnien sisuksista kaivetut kalaverkon kappaleet ja valokuvat kuolleista kilpikonnista ja muista merenelävistä. Näiden valokuvien tarkoituksena oli kertoa yleisölle, miten vaarallisia kalaverkot ja jätteet ovat paitsi kilpikonnille myös linnuille. Tamar-projektilla oli kehitetty ympyränmuotoinen koukku korvaamaan perinteistä J:n mallista koukkua, tuon ympyräkoukun käyttö vähentää asiaankuulumatonta saalista yli 60%. Samoissa tauluissa myös havainnollisettiin kilpikonnien elämää ihmisen kanssa - ensin oli kilpikonnia kalliopiirroksissa, sitten metsäsätäjiä kivikirveiden kanssa, seuraavaksi vähän kehittyneemmillä aseilla, sitten tulivatkin valloittajat, seuraavana olivat vuorossa naiset kilpikonnanluisine kampoineen ja sitten tämänpäivän ihminen ja valosaaste, joka johtaa kuoriutuvat poikaset harhaan niin, että ne eivät osaakaan suunnistaa mereen kuten pitäisi.

Vanhaa tuttua oli CineTamar, jossa esitettiin erilaisia Tamar-projektin historiaa käsitteleviä dokumenttipätkiä, kerrottiin projektin nykypäivästä ja tarjoiltiin lapsille ja lapsenmielisille hauskoja konnauutisia. Mekin pääsimme kertaamaan vanhoja taitoja eli muistelemaan, miten merikilpikonna elvytetään!

Uutta oli kosketusalue eli pari allasta, jossa pääsi käpälöimään kaikkea meressä elävää. Ohjeet olivat, että koskea saa, mutta hellästi ja lisäksi kerrottiin, että kaikki eläimet olivat vaarattomia eli niiden koskettaminen oli ihan turvallista. Olihan sitä sitten uteliaan turistin pakko tunkea kätensä rauskualtaaseen, kun se kerran oli ihan turvallista. Turvallista se varmaan oli, mutta ei mitenkään mielyttävää. Rauskua koskettaessa tuntui siltä kuin olisi pidellyt limasta vedessä olevaa silikonia - ei tosiaan mikään mielyttävä tunne. Spontaanireaktio "YÄÄÄKKK" on kuultavissa tuosta alla olevasta videosta.

Ihan hauska paikka kaikkineen, mutta en tiedä, meninsinkö enää kolmatta kertaa ellei puistossa tapahdu suuria uudistuksia.