Saapuminen Salvadoriin

Nyt, kun kaikki on hyvin ja on muutama päivä ehditty rauhoittua, voi jo purkaa blogiinkin todellisia tuntoja Salvadoriin saapumisesta.

Etelä-Amerikassa on typillistä, että lentoihin tulee aikataulumuutoksia (kuulimme tämän matkatoimistolta jälkikäteen= eilen), mutta vielä tyypillisempää on se, että lentojen portteja vekslataan edestakaisin kymmeneen kertaan ja vielä ihan viime minuutilla. Niin kävi meillekin, Iguassun lento oli vahtokentällä Sao Paolossa ajoissa, mutta koneen purkaminen ja terminaaliin pääsy tuntuivat kestävän iäisyyden.

Kun viimein pääsimme ulos koneesta, oli vaihtoaikaa enää jäljellä 20 minuuttia. Kysyimme ensimmäiseltä vastaantulevalta TAMin kenttävirkailijalta nopeinta tietä - hän huonolla englannilla neuvoi alakertaan. Mutta kun emme olleet varmoja siitä, että ymmärsimme oikein, kysyimme seuraavalta, joka neuvoi kulkemaan eteenpäin. Paras kielitaito voitti ja menimme siis eteenpäin  - löysimme taulut, joissa kerrottiin portti, pääsimme portille ja meille jäi 5 minuuttia sanitarioaikaa. Sitten kun konetta olisi pitänyt alkaa täyttää, tulikin ilmoitus (kuulutus totta kai vain portukaliksi), että portti vaihtuu. Me tietysti sutena kysymään kenttävirkailijalta, että vaihtuiko portti, kun sen verran tajusimme kuulutuksesta. Juu, uusi portti olikin sitten alakerrassa eli kapsäkit kantoon ja menoksi. Olimme alakerrassa viisi yli boarding timen, mutta olisimme ihan hyvin voineet poiketa vielä kahvillakin. Konetta alettiin täyttää vasta silloin, kun sen piti lähteä...

Tästä väsyneenä selvisimme Salvadoriin ja odotimme vain, että joku on meitä vastassa. Ei ketään missään, uusi kierros. Kaivoimme kaikkien odottavien matkaoppaiden näköisten ihmisten kainaloista esiin kaikki laput ja kyselimme kaikilta, ketä odotat jne. Olin niin vihainen, että meinasi parku päästä - matkalla oli oltu siinä vaiheessa yli kuusi tuntia ja oli jo ilta.

Bahiassa aurinko nousee noin viiden aikaan aamulla ja illalla se laskee noin kuudelta. Kun koneemme puoli kuudelta laski, oli jo hämärä. Käytettyämme reilun tunnin kentällä pyörimiseen, tiesimme, että ulkona on pussipimeä ja yö. Lisäksi nämä paikalliset - eivät edes kaikki matkatoimistovirkailijat ja oppaat - eivät puhu englantia. Onneksemme löysimme sitten yhden tytön, jonka englannin sanavarasto käsitti pari muutakin sanaa kuin yes, no ja marlboro. Hän todellakin teki parhaansa auttaakseen meitä, kiersi kenttää, etsi ja haki, kävi monessa paikassa. Yritti soittaa heidän pääkallon paikalleen saadakseen jonkin numeron, josta tavoitella jotain Rion turistitoimistosta, jos siellä vaikka joku tietäisi jotain. Lopulta hän järjesti meille taksin, joka teki töitä samassa yhtiössä kuin hän. Hän kertoi ensin, mitä tavallinen taksi laskuttaa matkasta Praiaan ja lupasi, että tuo hänen kaverinsa tekee matkan vähän halvemmalla - se oli heidän anteeksipyyntönsä siitä, että eivät voineet auttaa enempää.

Tämä meksikolaisen näköinen heppu osasi myös muutaman sanan englantia ja ymmärsi vähän enemmän. Tyttö kertoi hänelle tilanteemme ja hänkin oli kovasti osaa ottavainen ja lupasi hoitaa kyydin "lennossa". Vähän hirvitti, mutta mitä muita vaihtoehtoja meillä oli. Olimme lentokentällä, jossa juuri kukaan ei puhunut englantia, matkaa hotelille yli 70 kilometriä ja yö tulossa, eikä mitään tietoa kyydistä. Tiesimme ottavamme riskin, mutta pakko oli lähteä tuon kaverin mukaan, olihan hänellä sentään jotain, mitä tolpalta otetulla taksilla ei ollut - matkatoimistovirkailijan suositus ja edes hän tiesi, että lähtisimme tuon taksin kanssa matkaan.

Kohtelias taksikuski raahasi laukkumme autoon ja niin lähdettiin. Kun oli ajettu ulos lentokentältä, hän alkoi selittää jotain stopista ja mutkasta ja pakosta. Sillä kohtaa olimme kumpikin tahoillamme jo hiukan epävarmoja. Kun kuski sitten kurvaili yhä pimeämmäksi käyviä katuja jonnekin laitakaupungin sokkeloihin ja selitti "gas, gas, gas...", ymmärsimme hänen olevan menossa bensa-asemalle. Tomi näki bensamittariin ja totesi sen näyttävän punaista. Silti iski tuskan hiki niskaan, kun heppu ajoi korkeiden betoniaitojen välissä olevasta olemattomasta raosta jonnekin takapihan perukalle, josta kääntyi jonnekin nurkan taakse. Sillä kohtaa mietin vain, minne voisin soittaa - kenet saisin ymmärtämään, että meillä on hätä ja että Salvadoriin on saatava apua. Kelasin kaikki tutut, joiden numerot minulla oli puhelimessa ja valmistauduin siihen, että nyt lähtivät rahat ja henki. Sieltä nurkan takaa kuitenkin löytyi bensapumppu ja letkunjatke, joka tankkasi auton.

Pääsimme siis jatkamaan matkaa. Se oli kyllä mielenkiintoinen elämys - pussi pimeällä tiellä vastaan tuli autoja, joiden käsitys ajovaloista on parkit. Kuskimme porhalsi parasta mahdollista vauhtia, keskellä kahta kaistaa ja väläytteli valoja painellessaan muista ohi. Kerran jopa pääsimme seuraamaan, miten bussi meinasi kiilata yhden pienemmän auton tieltä ja meidät melkein siinä sivussa. Mutta perille päästiin ja se on pääasia. Kuten jo kerroimmekin, vastaanotto oli ylen ystävällinen, joten se toimi vähän balsamina haavoille.

Arealle pistimme tietenkin katkeran karvasta sähköpostia ja valitimme "heitteille jätöstä". He toimivat todella nopeasti ja yöllä kirjoittamaamme viestiin oli vastattu jo seuraavana aamuna. He lupasivat selvittää tilanteen ja varmistaa, että meillä todella on paluukuljetus.

Eilen (perjantai) illalla soitti sitten oppaamme, joka vuodatti Tomille koko surkean tarinan. Hän oli ollut kolarissa tai läheltä piti tilanteessa, hänen epäonnekseen toinen osapuoli oli ollutkin siviilipoliisi ja siitä oli tullut kauhea riita. Hän oli pyörtynyt kesken kaiken ja hänelle oli annettu jotain sopimatonta lääkettä. Minkä seurauksena hän oli alkanut voida entistä huonommin ja hänet oli kiikutettu sairaalaan. Siellä hän oli sitten puolen yön aikaan tullut tolkkuihinsa, mutta meidän kannaltamme se oli liian myöhään...me nukuimme silloin jo shamppanjaunia Praian pehmeillä lakanoilla. Opas hyvitti meille taksimatkasta aiheutuneet kulut ja Area korvaa käyttämättömän voucherin eli sen suhteen kaikki on hyvin, mutta kyllä tuo melkoinen seikkailu oli...

Jääpähän sitten taas jotain, jota voi keinutuolissa vanhana muistella.