Pitääksemme matkamuistot tuoreina mielessämme, olemme päättäneet jatkaa muistojen kokoamista blogiin edelleen, vaikka matka on tehty ja olemme kotona palaamassa arkeen. Koska todennäköisesti mieleemme tulee "ai niin juttuja...".
Ehkä sitä jaksaa sitä marraskuun loskaakin paremmin, kun voi vielä kerran elää matkamuistoja uudelleen.
lauantai 30. lokakuuta 2010
Euroopassa...
Noin 11 tuntia Rio de Janeirosta lähdettyämme olimme taas Ranskassa, Charles de Gaullen kansainvälinen lentoasemalla.
Saavuimme noin klo 08:00 paikallista aikaa, ja meillä on vajaa kolme tuntia ennen (10:50) kuin kone suomeen lähtee... siten jatkamme taas tutulla AIRBUS INDUSTRIE A321 koneella joka on, mielenkiintoista kyllä, Air Francen lento, vaikkakin Flight operated & Aircraft owner & Cockpit Crew & Cabin crew: AY FINNAIR...
Tämän lennon kesto onkin sitten noin kolmisen tuntia ja sitten ollaan Helsingissä...
Viimeksi kun tultiin Brasiliasta, matkalaukut jäivät ilmeisesti Heathrowiin, ja saimme ne pari vuorokautta myöhemmin vasta kotiin... saa nähdä miten tällä kertaa käy...
Saavuimme noin klo 08:00 paikallista aikaa, ja meillä on vajaa kolme tuntia ennen (10:50) kuin kone suomeen lähtee... siten jatkamme taas tutulla AIRBUS INDUSTRIE A321 koneella joka on, mielenkiintoista kyllä, Air Francen lento, vaikkakin Flight operated & Aircraft owner & Cockpit Crew & Cabin crew: AY FINNAIR...
Tämän lennon kesto onkin sitten noin kolmisen tuntia ja sitten ollaan Helsingissä...
Viimeksi kun tultiin Brasiliasta, matkalaukut jäivät ilmeisesti Heathrowiin, ja saimme ne pari vuorokautta myöhemmin vasta kotiin... saa nähdä miten tällä kertaa käy...
Paris, Paris!
Pariisissa ollaan, vettä sataa ja on 11 astetta kylmää ;)
Täytyy rientää...
ps. Salvadorissa ei mennyt ihan putkeen... siitä lisää myöhemmin.
Täytyy rientää...
ps. Salvadorissa ei mennyt ihan putkeen... siitä lisää myöhemmin.
Paluu Suomeen...
Kaikki loppuu aikanaan.. niin tämä lomakin... nyt alkaa matka kohti kotia... ensin Salvadoriin ja sieltä lennetään Rio de Janeiroon, koneena oli AIRBUS INDUSTRIE A321
Matkamme jatkuu Rio de Janeirosta - Pariisiin tutulla BOEING 747-400 koneella.
perjantai 29. lokakuuta 2010
Mitä jäi näkemättä?
Nyt kun matka alkaa olla lopuillaan, on hyvä tehdä mielikuvakertaus kaikesta siitä, mitä on nähty ja miettiä, mitä jäi näkemättä ja mitä olisi vielä halunnut nähdä.
Päivi: minua jäi kutkuttamaan tuo Ipanema Hippie market, sinne haluaisin kyllä uudelleen - ehdottomasti. Eli jos vielä joskus Rioon, niin ajoitus niin, että tuonne pääsee! Myös Rion eläintarhassa olisi ollut mukava käydä, me emme vain siellä ollessamme tienneet, että sellainenkin on olemassa. Uteliaisuuden riivaama olisi myös mielellään käynyt urkkimassa parissa kolmessa tavallisessa riolaisessa kodissa, yhdessä rikkaiden ihmisten, toisessa keskiluokkaisten ja kolmannessa köyhien ihmisten asunnossa. Edes minä en ole niin utelias, että sanoisi hinkuvani tarkemmalle tutkimus käynnille favelaan, vaikka sellainen olisikin mukava nähdä lähempää ihan livenä, eikä vain laidalta auton lukittujen ovien ja ikkunoiden takaa.
Iguassun putousten osalta en osaa sanoa, ehkä toinenkin kerta menisi, olivat ne sen verran upeat. Se mitä sieltä päästä jäin kaipaamaan oli se pistäytytyminen Paraguaysssa, sinne olisi ollut kiva päästä.
Salvadorin kaupunkikierrosta ja Mercano Modelon shoppailukierrosta jäin todella kaipaamaan. En vain uskaltanut enää tuon taksiseikkailun jälkeen ehdottaa, että lähdetään bussilla Salvadoriin ja noilla taksihinnoilla jopa minun ostoshimoni hiipui - mutta ehkä vielä joskus.
Tomi: Mitä jäi näkemättä ja kokematta. Riosta ehkä se laguunin ympäristö, sen olen nähnyt parikin kertaa mutta nopeasti autonikkunasta ja se näyttää ihan kivalta. Saimme vasta Riosta lähdettyämme tietää että riossa olisi eläintarha, se olisi ollut kiva nähdä myös. Guanabara lahden risteily voisi olla mielenkiintoinen mutta... en silti tiedä.
Praia do Forte on mukava paikka, tosin kylä alkaa muistuttaa liikaa krääsäparatiisia, rauha kuljeskella ja pällistellä taloja, ihmisiä jne on kadonnut, tilalle on tulleet sisäänheittäjät.
Fortaleza voisi olla kiva kokemus, mutta mielellään vaikka viikon siellä ja muualla loppuaika.
Päivi: minua jäi kutkuttamaan tuo Ipanema Hippie market, sinne haluaisin kyllä uudelleen - ehdottomasti. Eli jos vielä joskus Rioon, niin ajoitus niin, että tuonne pääsee! Myös Rion eläintarhassa olisi ollut mukava käydä, me emme vain siellä ollessamme tienneet, että sellainenkin on olemassa. Uteliaisuuden riivaama olisi myös mielellään käynyt urkkimassa parissa kolmessa tavallisessa riolaisessa kodissa, yhdessä rikkaiden ihmisten, toisessa keskiluokkaisten ja kolmannessa köyhien ihmisten asunnossa. Edes minä en ole niin utelias, että sanoisi hinkuvani tarkemmalle tutkimus käynnille favelaan, vaikka sellainen olisikin mukava nähdä lähempää ihan livenä, eikä vain laidalta auton lukittujen ovien ja ikkunoiden takaa.
Iguassun putousten osalta en osaa sanoa, ehkä toinenkin kerta menisi, olivat ne sen verran upeat. Se mitä sieltä päästä jäin kaipaamaan oli se pistäytytyminen Paraguaysssa, sinne olisi ollut kiva päästä.
Salvadorin kaupunkikierrosta ja Mercano Modelon shoppailukierrosta jäin todella kaipaamaan. En vain uskaltanut enää tuon taksiseikkailun jälkeen ehdottaa, että lähdetään bussilla Salvadoriin ja noilla taksihinnoilla jopa minun ostoshimoni hiipui - mutta ehkä vielä joskus.
Tomi: Mitä jäi näkemättä ja kokematta. Riosta ehkä se laguunin ympäristö, sen olen nähnyt parikin kertaa mutta nopeasti autonikkunasta ja se näyttää ihan kivalta. Saimme vasta Riosta lähdettyämme tietää että riossa olisi eläintarha, se olisi ollut kiva nähdä myös. Guanabara lahden risteily voisi olla mielenkiintoinen mutta... en silti tiedä.
Praia do Forte on mukava paikka, tosin kylä alkaa muistuttaa liikaa krääsäparatiisia, rauha kuljeskella ja pällistellä taloja, ihmisiä jne on kadonnut, tilalle on tulleet sisäänheittäjät.
Fortaleza voisi olla kiva kokemus, mutta mielellään vaikka viikon siellä ja muualla loppuaika.
Entäpä jos...
Herätyskello soi ja kun silmät avautuvat, huomaamme että olemmekin kotisängyssä ja kaikki onkin ollut vain unta?
Kauhistuttava ajatus...
Kaikki kokemukset, blogi, tapahtumat jne olisivat olleet vain unta, mutta ihanaa sellaista. Olisiko se riittävä syy tulla uudestaan
ja kokea kaiken "uudestaan"?
Mutta elämme tätä nyt (26.10.2010 klo 18:38) täysillä ja pidämme vaikka väkisin silmiä kiinni, emmekä yritäkään herätä tästä unesta :)
Kauhistuttava ajatus...
Kaikki kokemukset, blogi, tapahtumat jne olisivat olleet vain unta, mutta ihanaa sellaista. Olisiko se riittävä syy tulla uudestaan
ja kokea kaiken "uudestaan"?
Mutta elämme tätä nyt (26.10.2010 klo 18:38) täysillä ja pidämme vaikka väkisin silmiä kiinni, emmekä yritäkään herätä tästä unesta :)
Eväät, rasvat ja matka-apteekki
Nyt kun ollaan siinä tilanteessa, että laukut alkavat olla pakattuina ja lähtö lentokentälle edessä, tuli tehtyä inventaario myös eväisiin, rasvoihin ja matka-apteekkiin.
Aurinkorasvoja meillä ei ollut mukana kuin yksi 150ml tuubi Dermosilin 30 suojakertoimista voidetta. Se riitti hyvin, tai siis ei voi sanoa hyvin, sillä viimeisenä päivänä raavittiin sitten tuubin pohjatkin käyttöön, mutta se riitti juuri ja juuri. Kerrointa ei voinut juuri vähentää, sillä vaikka matkan edetessä rusketuimme, me myös siirryimme aina paikkaan, jossa aurinko paistoi enemmän tai voimakkaammin. Sitä paitsi aurinko tarttui ihan mukavasti ilman suojakertoimen vähentämistäkin. Onneksi oli yksi tavara vähemmän kotiin kannettavaksi. Aurinkorasvoja ei siis tänne kannata tuoda kuin se minimi, sillä täällä tarvittavat suojakertoimet ovat eriluokkaa kuin Suomessa myynnissä olevat. Jos Suomessa vakiokerrointen maksimi on 30, täällä rasvat alkavat siitä ja päätyvät kertoimeen 60.
Riossa oli muuten Copacabanalla hauskat taulut, jotka kertoivat kellonajan, lämpötilan, näyttivät sääennusteen, ja ultraviolettisäteilyn määrän. Pilvisellä säällä se pysytteli lukemissa "kohtalainen", mutta jos pilven puolen päivän jälkeen hävisivät nousi säteliymääräkin nopesti ylemmäs. Huippulukemat saavutetaan kuukauden, kahden kuluttua keskikesän aikaan...
Eväätkin tuli kaikki syötyä, sipsit ja suklaat (kyllä, kaikki ne neljä levyä) katosivat jo Riossa, kun ensimmäisenä iltana ei yksinkertaisesti jaksanut lähteä etsimään ruokapaikaa ja seuraavina päivinä niitä käytettiin korvaamaan lounaita, sillä lämpötilan muutos vei ruokahalun, mutta järki sanoi, että suola- ja verensokeritasapainon takia jotain oli pakko syödä. Kaikki muutkin eväät katosivat matkan aikana, ainoa, mitä jäi jäljelle on purkkapussi. Niitä oli mukana kolme ja yksi korkkaamaton jäi jäljelle.
Matka-apteekkia ei juuri tarvittu. Sieltä käytettiin muutama särkylääke satunnaisiin kipuiluihin, pari laastaria hiertymiin ja muutama puhdistuslappu, kun toinen repi kätensä riolaisessa ikkunamekanismissa ja toinen ruhjoi omansa aurinkotuolin säätimissä- Siis mitään mustelmia ja raapaleita pahempaa ei saatu aikaan. Eli hätävara toimi niin kuin pitikin, sitä ei juuri tarvittu.
Aurinkorasvoja meillä ei ollut mukana kuin yksi 150ml tuubi Dermosilin 30 suojakertoimista voidetta. Se riitti hyvin, tai siis ei voi sanoa hyvin, sillä viimeisenä päivänä raavittiin sitten tuubin pohjatkin käyttöön, mutta se riitti juuri ja juuri. Kerrointa ei voinut juuri vähentää, sillä vaikka matkan edetessä rusketuimme, me myös siirryimme aina paikkaan, jossa aurinko paistoi enemmän tai voimakkaammin. Sitä paitsi aurinko tarttui ihan mukavasti ilman suojakertoimen vähentämistäkin. Onneksi oli yksi tavara vähemmän kotiin kannettavaksi. Aurinkorasvoja ei siis tänne kannata tuoda kuin se minimi, sillä täällä tarvittavat suojakertoimet ovat eriluokkaa kuin Suomessa myynnissä olevat. Jos Suomessa vakiokerrointen maksimi on 30, täällä rasvat alkavat siitä ja päätyvät kertoimeen 60.
Riossa oli muuten Copacabanalla hauskat taulut, jotka kertoivat kellonajan, lämpötilan, näyttivät sääennusteen, ja ultraviolettisäteilyn määrän. Pilvisellä säällä se pysytteli lukemissa "kohtalainen", mutta jos pilven puolen päivän jälkeen hävisivät nousi säteliymääräkin nopesti ylemmäs. Huippulukemat saavutetaan kuukauden, kahden kuluttua keskikesän aikaan...
Eväätkin tuli kaikki syötyä, sipsit ja suklaat (kyllä, kaikki ne neljä levyä) katosivat jo Riossa, kun ensimmäisenä iltana ei yksinkertaisesti jaksanut lähteä etsimään ruokapaikaa ja seuraavina päivinä niitä käytettiin korvaamaan lounaita, sillä lämpötilan muutos vei ruokahalun, mutta järki sanoi, että suola- ja verensokeritasapainon takia jotain oli pakko syödä. Kaikki muutkin eväät katosivat matkan aikana, ainoa, mitä jäi jäljelle on purkkapussi. Niitä oli mukana kolme ja yksi korkkaamaton jäi jäljelle.
Matka-apteekkia ei juuri tarvittu. Sieltä käytettiin muutama särkylääke satunnaisiin kipuiluihin, pari laastaria hiertymiin ja muutama puhdistuslappu, kun toinen repi kätensä riolaisessa ikkunamekanismissa ja toinen ruhjoi omansa aurinkotuolin säätimissä- Siis mitään mustelmia ja raapaleita pahempaa ei saatu aikaan. Eli hätävara toimi niin kuin pitikin, sitä ei juuri tarvittu.
Hasardilla liikenteeseen
Tämä on tärkeä tiedote kaikille teille, jotka odotatte/toivotte/ kuvittelette saavanne tuliaisia.
Lähdimme paluumatkalle meidän kannaltamme helpoimmalla tavalla eli käsimatkatavaroihin niin vähän tavaraa kuin mahdollista, jotta ne ovat kevyet kantaa. Kaikki tuliaiset on siis pakattu matkalaukkuihin eli pitäkää sormet ja varpaat pystyssä, että saamme ne kotiin. Muussa tapauksessa jäätte vallan ilman tuliaisia!
Lähdimme paluumatkalle meidän kannaltamme helpoimmalla tavalla eli käsimatkatavaroihin niin vähän tavaraa kuin mahdollista, jotta ne ovat kevyet kantaa. Kaikki tuliaiset on siis pakattu matkalaukkuihin eli pitäkää sormet ja varpaat pystyssä, että saamme ne kotiin. Muussa tapauksessa jäätte vallan ilman tuliaisia!
Riolaista ikkunanpesua.
Kun odottelimme bussia jatkaaksemme turistikierrosta kohti Corcovadoa, pongasin tälläisen jutun:
 |
| Ihan tavallinen rakennus... |
 |
| ...jonka ikkunat on pestävä ulkopuolelta. Vaikka viidennestä kerroksesta. |
Hyvää yötä
Saimme jokaisena iltana iltanamien lisäksi myös yökonnat, jotka useina iltoina oli höystetty hauskoilla paperiaskarteluilla.
 |
| Kotiinlähtö lähenee ja konnat vähenee, keskiviikkona saimme enää yhden konnan |
 |
| Lisää kuvateksti |
torstai 28. lokakuuta 2010
Matkalla kalastajakylään
Seuraavassa jutussa enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä.
Kuvat on napsittu Vila do Forteen vievän reitin varrelta ja osa itse kalastajakylästä.
Kuvat on napsittu Vila do Forteen vievän reitin varrelta ja osa itse kalastajakylästä.
 |
| Tälläinen oli erään kaupan edessä... |
Tamar-projekti 2
Menimme taas käymään tuolla Tamar-projektilla. Näistä hauskoista simpukkavessoista oli ihan pakko ottaa taas kuvat, ne vain ovat niin söpöt.
Kilpikonnat olivat tällä kertaa virkeämpiä kuin viimeksi ja tulivat moikkaamaan meitä altaan reunalle.
Hait sen sijaan pysyttelivät tiiviisti altaan pohjalla.
Mureena-akvaario oli hälyyttävän tyhjä, mutta löysimme sen asukkaan sitten toisesta akvaarosta isommista tiloista. Oli ilmeisesti caramuru kasvanut ulos akvaariostaan ja siirretty väljemille vesille. Tuli tässä taas opittua sekin, että jos Tomi tulevaisuudessa kutsuu minua Karo-murun sijaan Caramuruksi, tiedän olleeni harvinaisen ilkeä tai paha. Yritän olla kiltisti, sillä kuka sitä haluaisi tulla mureenaan verratuksi.
Yhä edelleen jaksoi hämmästyttää noiden merikilpikonnien valtava koko. Suurin "letherback", tuo musta konna painaa täysikasvuisena 700kiloa. Ja on todella iso.
Ihan pakko oli myös todistaa, että munista voi kuoriutua kaikenlaisia konnia. Vai mitä sanotte näistä?
Myös se sarjakuvien perinteinen vitsi, että konna ottaa kilven kainaloonsa ja pakenee, todistettiin tuolla mahdottomaksi, sillä esillä oli myös kuolleiden kilpikonnien kilpiä, joista näki, miten kilpikonnan selkäranka on kilvessä kiinni.
Järkyttävintä ja puhuttelevinta katsottavaa olivat kilpikonnien sisuksista kaivetut kalaverkon kappaleet ja valokuvat kuolleista kilpikonnista ja muista merenelävistä. Näiden valokuvien tarkoituksena oli kertoa yleisölle, miten vaarallisia kalaverkot ja jätteet ovat paitsi kilpikonnille myös linnuille. Tamar-projektilla oli kehitetty ympyränmuotoinen koukku korvaamaan perinteistä J:n mallista koukkua, tuon ympyräkoukun käyttö vähentää asiaankuulumatonta saalista yli 60%. Samoissa tauluissa myös havainnollisettiin kilpikonnien elämää ihmisen kanssa - ensin oli kilpikonnia kalliopiirroksissa, sitten metsäsätäjiä kivikirveiden kanssa, seuraavaksi vähän kehittyneemmillä aseilla, sitten tulivatkin valloittajat, seuraavana olivat vuorossa naiset kilpikonnanluisine kampoineen ja sitten tämänpäivän ihminen ja valosaaste, joka johtaa kuoriutuvat poikaset harhaan niin, että ne eivät osaakaan suunnistaa mereen kuten pitäisi.
Vanhaa tuttua oli CineTamar, jossa esitettiin erilaisia Tamar-projektin historiaa käsitteleviä dokumenttipätkiä, kerrottiin projektin nykypäivästä ja tarjoiltiin lapsille ja lapsenmielisille hauskoja konnauutisia. Mekin pääsimme kertaamaan vanhoja taitoja eli muistelemaan, miten merikilpikonna elvytetään!
Uutta oli kosketusalue eli pari allasta, jossa pääsi käpälöimään kaikkea meressä elävää. Ohjeet olivat, että koskea saa, mutta hellästi ja lisäksi kerrottiin, että kaikki eläimet olivat vaarattomia eli niiden koskettaminen oli ihan turvallista. Olihan sitä sitten uteliaan turistin pakko tunkea kätensä rauskualtaaseen, kun se kerran oli ihan turvallista. Turvallista se varmaan oli, mutta ei mitenkään mielyttävää. Rauskua koskettaessa tuntui siltä kuin olisi pidellyt limasta vedessä olevaa silikonia - ei tosiaan mikään mielyttävä tunne. Spontaanireaktio "YÄÄÄKKK" on kuultavissa tuosta alla olevasta videosta.
Ihan hauska paikka kaikkineen, mutta en tiedä, meninsinkö enää kolmatta kertaa ellei puistossa tapahdu suuria uudistuksia.
Kilpikonnat olivat tällä kertaa virkeämpiä kuin viimeksi ja tulivat moikkaamaan meitä altaan reunalle.
Hait sen sijaan pysyttelivät tiiviisti altaan pohjalla.
 |
| Leatherback on kuvassa ensimmäinen oikealta. |
Myös se sarjakuvien perinteinen vitsi, että konna ottaa kilven kainaloonsa ja pakenee, todistettiin tuolla mahdottomaksi, sillä esillä oli myös kuolleiden kilpikonnien kilpiä, joista näki, miten kilpikonnan selkäranka on kilvessä kiinni.
Järkyttävintä ja puhuttelevinta katsottavaa olivat kilpikonnien sisuksista kaivetut kalaverkon kappaleet ja valokuvat kuolleista kilpikonnista ja muista merenelävistä. Näiden valokuvien tarkoituksena oli kertoa yleisölle, miten vaarallisia kalaverkot ja jätteet ovat paitsi kilpikonnille myös linnuille. Tamar-projektilla oli kehitetty ympyränmuotoinen koukku korvaamaan perinteistä J:n mallista koukkua, tuon ympyräkoukun käyttö vähentää asiaankuulumatonta saalista yli 60%. Samoissa tauluissa myös havainnollisettiin kilpikonnien elämää ihmisen kanssa - ensin oli kilpikonnia kalliopiirroksissa, sitten metsäsätäjiä kivikirveiden kanssa, seuraavaksi vähän kehittyneemmillä aseilla, sitten tulivatkin valloittajat, seuraavana olivat vuorossa naiset kilpikonnanluisine kampoineen ja sitten tämänpäivän ihminen ja valosaaste, joka johtaa kuoriutuvat poikaset harhaan niin, että ne eivät osaakaan suunnistaa mereen kuten pitäisi.
Vanhaa tuttua oli CineTamar, jossa esitettiin erilaisia Tamar-projektin historiaa käsitteleviä dokumenttipätkiä, kerrottiin projektin nykypäivästä ja tarjoiltiin lapsille ja lapsenmielisille hauskoja konnauutisia. Mekin pääsimme kertaamaan vanhoja taitoja eli muistelemaan, miten merikilpikonna elvytetään!
Uutta oli kosketusalue eli pari allasta, jossa pääsi käpälöimään kaikkea meressä elävää. Ohjeet olivat, että koskea saa, mutta hellästi ja lisäksi kerrottiin, että kaikki eläimet olivat vaarattomia eli niiden koskettaminen oli ihan turvallista. Olihan sitä sitten uteliaan turistin pakko tunkea kätensä rauskualtaaseen, kun se kerran oli ihan turvallista. Turvallista se varmaan oli, mutta ei mitenkään mielyttävää. Rauskua koskettaessa tuntui siltä kuin olisi pidellyt limasta vedessä olevaa silikonia - ei tosiaan mikään mielyttävä tunne. Spontaanireaktio "YÄÄÄKKK" on kuultavissa tuosta alla olevasta videosta.
Ihan hauska paikka kaikkineen, mutta en tiedä, meninsinkö enää kolmatta kertaa ellei puistossa tapahdu suuria uudistuksia.
Aqua do Coco
Vaikka minä en aiemmin ole erityisesti pitänyt kookoksesta- tosin en suuremmin sitä inhonnutkaan, on täkäläinen kookosvesi saavuttanut suuren suosion.
Ennen Brasilian matkaa (sitä ensimmäistä) en tiennyt, että kookoksia on montaa eri lajia. Tällä kertaa opin sen, että tuo tavallisin/tyypillisin kookospalmu ei olekaan brasilialaista alkuperää, vaan sen ovat tuoneet portukalilaiset valloittajat mukanaan Intiasta Goasta.
Minä tosiaan luulin aina aikaisemmin, että kookoksen sisällä on kookosmaitoa ja vain sitä. Nyttemmin olen tosiaan oppinut, että siellä voi olla myös vettä, joka siis on oikeasti kookosmehua, mutta sitä kutsutaan ulkonäkönsä vuoksi vedeksi. Ne kookokset, joista vesi juodaan, ovat osin raakoja, sillä niiden hedelmäliha on vain sentin paksuinen- senkin voi toki syödä. Kun kookokset kypsyvät tai kuten täkäläiset sanovat, kuivuvat, vesi vetäytyy hedelmälihaan ja se turpoaa yli tuuman paksuiseksi. Sitä sitten käytetään täällä ruoan laitossa, kuivataan, raastetaan ja tehdään kuivatusta raasteesta heidän kookosmaitoaan, joka lienee hiukan erilaista kuin maitomainen kookosmaito.
Coco de vert on se vihreä kookos, jonka vettä juodaan. Kookosmehu on kuin vettä, johon on sekoitettu muutama tippa jotain kirpakkaa hedelmämehua, ehkä sitruunaa. Riossa saamamme oli sameaa, enemmän kalkkiveden tyylistä ja -makuista, mutta täkäläinen kookosvesi on kirkasta ja lähes mautonta. Paikalliset vakuuttavat sen ihmeitä tekevään voimaan, joten pakko kai turistinkin on yrittää terveydekseen sitä juoda.
Aamiaisella kookosvettä saa kannusta lasiin, mutta muutoin se tarjotaan itse hedelmästä. Viidakkoveitsellä vain kookos auki ja pilli sisään ja juoma on valmis. Kookoksia säilytettään jossain viileässä, sillä kookosvesi niiden sisällä kylmää. Täällä kookokset tarjoillaan hauskoista koreista.
Tuossa yläpuolella nurmikolla kuvattu kookospähkinä, joka on ilmeisesti tiistaisen sateen mukana tipahtanut alas puusta.
Voidaan siis päätellä, että minä olen lämmennyt kookokselle hyvinkin paljon, tosin en minä koskaan ihan kylmä sitä kohtaan ole ollut ja Tomin herkkua se on ollut aina! Varsinkin kaikesta makeasta kookosesta kuten kookossuklaasta, kookosvanukkaasta, kookoskekseistä hän on aina pitänyt.
Ennen Brasilian matkaa (sitä ensimmäistä) en tiennyt, että kookoksia on montaa eri lajia. Tällä kertaa opin sen, että tuo tavallisin/tyypillisin kookospalmu ei olekaan brasilialaista alkuperää, vaan sen ovat tuoneet portukalilaiset valloittajat mukanaan Intiasta Goasta.
Minä tosiaan luulin aina aikaisemmin, että kookoksen sisällä on kookosmaitoa ja vain sitä. Nyttemmin olen tosiaan oppinut, että siellä voi olla myös vettä, joka siis on oikeasti kookosmehua, mutta sitä kutsutaan ulkonäkönsä vuoksi vedeksi. Ne kookokset, joista vesi juodaan, ovat osin raakoja, sillä niiden hedelmäliha on vain sentin paksuinen- senkin voi toki syödä. Kun kookokset kypsyvät tai kuten täkäläiset sanovat, kuivuvat, vesi vetäytyy hedelmälihaan ja se turpoaa yli tuuman paksuiseksi. Sitä sitten käytetään täällä ruoan laitossa, kuivataan, raastetaan ja tehdään kuivatusta raasteesta heidän kookosmaitoaan, joka lienee hiukan erilaista kuin maitomainen kookosmaito.
Coco de vert on se vihreä kookos, jonka vettä juodaan. Kookosmehu on kuin vettä, johon on sekoitettu muutama tippa jotain kirpakkaa hedelmämehua, ehkä sitruunaa. Riossa saamamme oli sameaa, enemmän kalkkiveden tyylistä ja -makuista, mutta täkäläinen kookosvesi on kirkasta ja lähes mautonta. Paikalliset vakuuttavat sen ihmeitä tekevään voimaan, joten pakko kai turistinkin on yrittää terveydekseen sitä juoda.
Aamiaisella kookosvettä saa kannusta lasiin, mutta muutoin se tarjotaan itse hedelmästä. Viidakkoveitsellä vain kookos auki ja pilli sisään ja juoma on valmis. Kookoksia säilytettään jossain viileässä, sillä kookosvesi niiden sisällä kylmää. Täällä kookokset tarjoillaan hauskoista koreista.
Tuossa yläpuolella nurmikolla kuvattu kookospähkinä, joka on ilmeisesti tiistaisen sateen mukana tipahtanut alas puusta.
Voidaan siis päätellä, että minä olen lämmennyt kookokselle hyvinkin paljon, tosin en minä koskaan ihan kylmä sitä kohtaan ole ollut ja Tomin herkkua se on ollut aina! Varsinkin kaikesta makeasta kookosesta kuten kookossuklaasta, kookosvanukkaasta, kookoskekseistä hän on aina pitänyt.
Bikinit
Brasilian matkalle bikinit ovat välttämättömyysvaruste, jota ilman ei tule toimeen. Erityisen tärkeät ne ovat Rioon matkaajalle, sillä siellä kokouimapuku erottuu rannalla kuin huutomerkki. Brasiliassa, erityisesti Riossa bikineitä käyttävät kaiken ikäiset ja - kokoiset naiset, ihonväriin, pituuteen, painoon tai mihinkään muuhun katsomatta.
Pikku tytöillä bikinit ovat vielä melko peittäviä, korkeavyötäröiset housut ja toppimainen yläosa. Iän lisääntyessä myös bikineihin käytetty kangasmäärä vähenee saavuttaen miniminsä siinä 15-30 vuoden kohdalla. Tällöin bikinit ovat yleensä mallia naru-lappu-naru-lappu ja naru. Ikän alkaessa lisääntyä alkaa ensin housuihin ilmestyä vyötärönauhaa ja vyötärö muutoinkin kohota "karvatasolta". Samoin käy yläosan kanssa, siihenkin ilmestyy ensin vähän lisää kangasta, sitten kohottavia tukia ja toppauksia ja ja taas lisää kangasta. Maksiminsa bikinit saavuttavat jo iäkkäämpien rouvien päällä, silloin housut ovat taas maksimalliset ja yläosat tukevin olkaimin ja toppauksin varustetut.
Bikineitä voi ostaa Brasiliasta lähes mistä vain. Niitä myydään rannalla, Ipanema Hippie fairillä, vaatekaupoissa ja putiikeissa. Hinnat lähtevät noin 20 realista (sisältää ylä- ja alaosan) ja vain taivas on rajana toisessa päässä. Perusbikinien lisäksi täällä on saatavilla myös melkoinen valikoima "oheisvaatteita" eli samalla kuosilla varustetusta, mutta eri materilaalisesta, kankaasta tehtyjä vaatteita. Mekot ja pareot sekä lannevaatteet ovat niitä tavallisimpia. Mekkojakin on montaa mallia - on olkaimetonta, kapeilla olkaimilla, pienillä hihoilla, kapealla helmalla, leveällä helmalla, ihan lyhyttä ja vähän pidempää mallia. Olen myös nähnyt erään putiikin ikkunassa yhdistelmän, jossa bikineihin oli tarjolla paitsi samaa kuosia oleva mekko, myös toppi, shortsit ja pitkälahkeiset (täyspitkät) housut. Eli suosikkibikiniensä ympärille saa rakennettua vaikka minkälaisen asukokonaisuuden. Tosin mekkojen yms. suhteen täällä ollaan kokorasisteja- yleensä koot loppuvat suomalaisen koon 40 kohdalla, joissain harvoissa paikoissa löytyy kokoa 42 vastaavia rantamekkoja. Siis vaikka bikineitä löytyy isommillekin muita oheisvaatteita välttämättä ei.
Hippie fairilla tai rannalla myydään hauskoja olkaimettomia yläosia, jotka ovat auringonottajan unelma, ne kiinnotetään sitomalla selkään eli ne saa tarvittaessa helposti auki ja jos haluaa lisävarmennusta niiihin saa kaulan ympäri sidottavan narun. Niissä on ihan oikeat kupit ja ne ovat siitä hassut, että "perusasennossa" ne ovat ikään kuin kierossa, toinen kuppi yläpuolella ja toinen kuppi alapuolella. Niitä kierretään puoli kierrosta, jolloin kupit asettuvat samalle puolelle - tämä kierto voidaan fiksoida tuolla kaulanauhalla. Ne ovat peittävämmät ja tukevammat kuin kolmiobikinit ja maksavat reilusti alle kymmenen euroa osa. Ne siis myydään yläosa ja alaosa erikseen. Halutessaan voi siis ostaa yhden mustan alaosan ja kolme erilasita yläosaa (ehei, älkää luulko, että minä tein niin, minä vain näin niin tehtävän).
Huolimatta siitä, eträ rannoilla käytetyt bikinit ovat minimaalisia, yläosattomuutta ei täällä katsota hyvällä silmällä. Rajatonta rusketusta halajavan on siis syytä hankkia käyttöönsä yksityine alue, jossa nakuilu on sallittu. Julkisella rannalla bikinin molempien osien, ei väliä miten paljon paljasta pintaa ne jättävät, kunhan nimellisesti ovat päällä, on oltava päällä.
Bikinit käyvät katuvaatteena myös rantakadulla, mieluiten kuitenkin yhdistettynä shortseihin tai rantamekkoon. Jos jossain rantakadun ulkopuolella näkee ihmisiä pelkissä bikineissä, voi olla melko varma, että kyseessä on turisti. Paikalliset käyttävät bikinejä korkeintaan matkalla rannalta kotiin ja yleensä silloin näkee mukana olevista varusteista (pyyhkeet, laukut yms., että rannalta ollaan tulossa) ja pukeutuvat muutoin pieniin shortseihin, lyhyisiin hameisiin tai mekkoihin. Sitä onko niiden alla biknit, en tiedä, en käynyt kurkistelemassa helmojen alle.
Kuten todettu, bikineitä on niin monta mallia kuin on kantajiakin ja Rion valikoimista jokainen varmasti löytää omansa (siis jopa isokokoiset naiset!), ellei niitä satu olemaan jo valmiina matkalaukussa.
Vesi= Aqua
Vaikka kaikissa hotelleissa, joissa olemme asuneet, on oma vedenpuhdistus, olemme silti juoneet pullovettä.
Riossa esimerkiksi suositeltiin, pullotetun veden juomista, vaikka joka paikassa myös korostettiin vesijohtoveden olevan puhdasta ja soveltuvan esimerkiksi hampaiden pesuun jopa turisteille.
Hampaat olemme pesseet vesijohtovedellä, emmemkä ole saaneet mitään ongelmia tähän mennessä. Tulimme tähän ratkasiuun, koska tajusimme, ettemme voisi välttää paikallista vettä. Sitä olisi joka tapauksessa juomien jääkuutioissa, ruoassa, kahvissa, hedelmät olisi pesty sillä. Olisi ollut suortastaan mahdotonta alkaa vaatia pullovedestä tehtyjä jääkuutioita ravintolassa, jossa muutenkin puhutaan huonosti englantia.
Juomavesi siis on ollut pullotettua vettä, ja sitä on sitten kannettu kotiin lähimmästä supermercadosta vaihtelevankokoisissa astioissa. Senkin saimme huomata, että vesissä on eroja, ostimme Argentiinan puolelta kaksi vesipulloa, joiden etiketissä lukee lähdevettä X:n (en muista paikan nimeä) lähteestä, vastaava teksti, mutta eri lähde, on Brasilian puolen pulloissa. Mineraalivettä piti siis olla molemmissa, maku on kuitenkin aivan eri. Siina on juuri yhtä paljon eroa kuin Suomisten porakaivovedessä verrattuna Porin vesijohtoveteen. Ei noista voi sanoa, että toinen olisi parempaa kuin toinen, ne vain ovat aivan erimakuisia.
Täällä Praia do Fortessa olemme minimoineet kaupassa juoksemisen kantamalla hotellille viiden litran vesikanistereita. Ensimmäisellä kerralla kun kaupassa kävimme, ei ollut sen isompia saatavilla, nyt olisi ollut sitten jo kymmenen litran astioitakin. Sellainen olisi kuitenkin ollut jo hivenen ylimitoitettu viimeisten matkapäivien tarpeisiin, joten tyydyimme taas vain viiteen litraan.
Olemme molemmat sitä mieltä, että saamme Suomessa olla ikionnellisia siitä, että meidän vesijohtovetemme on niin puhdasta ,että kelpaa juotavaksi sellaisemaan. Ihanaa, kun ei kotona tarvitse kantaa pullovettä, vaan voi käyttää suoraan hanasta. Kyllä sitä taas tässä kohtaa ymmärtää arvostaa sitä omaakin maata ja sen hyviä puolia.
Riossa esimerkiksi suositeltiin, pullotetun veden juomista, vaikka joka paikassa myös korostettiin vesijohtoveden olevan puhdasta ja soveltuvan esimerkiksi hampaiden pesuun jopa turisteille.
Hampaat olemme pesseet vesijohtovedellä, emmemkä ole saaneet mitään ongelmia tähän mennessä. Tulimme tähän ratkasiuun, koska tajusimme, ettemme voisi välttää paikallista vettä. Sitä olisi joka tapauksessa juomien jääkuutioissa, ruoassa, kahvissa, hedelmät olisi pesty sillä. Olisi ollut suortastaan mahdotonta alkaa vaatia pullovedestä tehtyjä jääkuutioita ravintolassa, jossa muutenkin puhutaan huonosti englantia.
Juomavesi siis on ollut pullotettua vettä, ja sitä on sitten kannettu kotiin lähimmästä supermercadosta vaihtelevankokoisissa astioissa. Senkin saimme huomata, että vesissä on eroja, ostimme Argentiinan puolelta kaksi vesipulloa, joiden etiketissä lukee lähdevettä X:n (en muista paikan nimeä) lähteestä, vastaava teksti, mutta eri lähde, on Brasilian puolen pulloissa. Mineraalivettä piti siis olla molemmissa, maku on kuitenkin aivan eri. Siina on juuri yhtä paljon eroa kuin Suomisten porakaivovedessä verrattuna Porin vesijohtoveteen. Ei noista voi sanoa, että toinen olisi parempaa kuin toinen, ne vain ovat aivan erimakuisia.
Täällä Praia do Fortessa olemme minimoineet kaupassa juoksemisen kantamalla hotellille viiden litran vesikanistereita. Ensimmäisellä kerralla kun kaupassa kävimme, ei ollut sen isompia saatavilla, nyt olisi ollut sitten jo kymmenen litran astioitakin. Sellainen olisi kuitenkin ollut jo hivenen ylimitoitettu viimeisten matkapäivien tarpeisiin, joten tyydyimme taas vain viiteen litraan.
 |
| Waterboy. |
Tamar-projekti
Maailman laajuisesti tunnettu merikilpikonnien suojeluprojekti Tamar, sai alkunsa täällä Praia do Fortessa 30 vuotta sitten. Viisi innokasta meribiologia uskoi, että uhanalaiset merikilpikonnat on mahdollista pelastaa ja suojella ja ryhtyi työhön. Niin sai alkunsa TArtaruga MARinho, joka tarkoittaa merikilpikonnaa.
Alkuvuodet eivät olleet helppoja, sillä kilpikonnat olivat paikallisille kalastajille tärkeä saalistuksen kohde. Niiden pesiä vainottiin ja hävitettiin, valtavat määrät kilpikonnia jäi kiinni kalastusverkkoihin ja pitkän siiman koukkuihin ja kuoli. Sitkeä asennekasvatus ja suojelutyö alkoivat kuitenkin tuottaa hedelmää ja jossain vaiheessa saatiin rannikon kalastajatkin mukaan. Pian kävikin niin, että he, jotka olivat aiemmin olleet kilpikonnien pahimmat viholliset, olivat kaikkein innokkaimpina suojelemassa kilpikonnia.
Merikilpikonnat ovat ainoat elossa olevat eläimet, joiden esi-isät ovat olleet olemassa jo dinosaurusten aikaan. Merikilpikonnat ovat selvinneet kaikista ilmastonmuutoksista, ihmisten aiheuttamista mullistuksista ja voivat taas tänä päivänä melko hyvin. Aktiivinen suojelutyö on lisännyt niiden määrä ja Tamar-projekti saattanut ne ihmisten tietoisuuteen.
Tamar-projektin käynnistäjät olivat aikanaan varsin fiksuja henkilöitä, sillä he tajusivat nopeasti, että saadakseen asiansa läpi ja uskottavaksi, heidän oli tarjottava ihmisille jotain tilalle. Eli kun nämä menettivät kilpikonnanmetsästyksen, tarjosivat suojelijat tilalle paitsi asennekasvatusta myös työtä. Tänä päivänä suorasti tai epäsuorasti tamarprojektin kautta saavat leipänsä tuhannet ihmiset- osa tekemällä töitä projektilla, sen esittelypuistoissa, kaupoissa, ravintoloissa jne. Osa tekemällä kauppoihin myytäviä tuotteita, kouluttamalla ja montaa muuta.
Tamar on ollut hyvin merkityksellinen, sillä sen ansiosta 1000 kilometriä Brasilian yli 8000 kilometriä pitkästä rantaviivasta on saatu suojelun piiriin. Yli 10 miljoonaa merikilpikonnan poikasta on vapautettu takaisin meriin, kilpikonnia on rengastettu satoja tuhansia ja niiden reittejä on seurattu paitsi rengastusmerkkien myös sateliittien avulla ja niiden elämästä on saatu lisää tietoa.
Tamar tekee yhteistyötä koulujen kanssa eli opettaa lapsille täällä ympäristöystävällistä elämäntapaa, antaa lapsille mahdollisuuksia tutustua meriin ja niiden elämään. Se myös järjestää konnien vapautustapahtumia, joissa jokainen voi käydä vapauttamassa kilpikonnan poikasia mereen, Tamar-projektin kautta on myös mahdollista adoptoida oma merikilpikonna - en muista tarkkaa realimäärää, mitä se maksaisi, mutta sen vastineeksi saa sitten tietoja omasta adopitiokonnastaan, t-paidan ja muuta krääsää ja pääsee tosiaan seuraamaan sen "oman" kilpikonnansa elämää. Tässä on vain se ongelma, että kilpikonnat elävät paljon kauemman kuin ihmiset eli en tiedä siirtyykö adoptio sitten perintönä seuraavalle sukupolvelle.
Koko tämä iso organisaatio ja arvokkaaksi katsottava työ on syynä siihen, että myös pääsymaksut Tamar-projektin täkäläiseen esittelypuistoon ovat brasilialaisittain korkeat - 12 realia aikuiselta. Sen kuitenkin maksaa mielellään, kun tietää, että se menee hyvään työhön. Suurin lompakkonsa raottaja on kuitenkin paikallinen öljy-yhtiö PetroBras, jonka osin likaantuneen kilpensä kiilottamiseksi (muistelkaapa vain sitä isoa öljylautta onnettomuutta Brasilian rannikolla vuonna 2001, eikä se ole mitenkään ainutkertainen, google- haku kertoo, että PetroBrasille on sattunut ja tapahtunut) toimii puiston pääsponsorina.
Praia do Forten Tamar-puisto toimii mallikappaleena muille, koska täältä se kaikki lähti. Kaikkialla näkee, että puistoon panostetaan valtavasti. Kaksi vuotta sitten rakennettiin yhtä lisäallasta, nyt oli taas rakenteilla entistä isompi ja hienompi allas. Kävijämäärät puistossa ovat kasvaneet sitä mukaa, kun tietoisuus puistosta on levinnyt, joten kai he kokevat, että puiston on myös tarjottava entistä enemmän nähtävää siellä kävijöille. Valitettavasti vain alueen rajat tulevat jossain kohtaa vastaan, sillä puisto sijaitsee Vila do Forten kylän uloimmassa niemenkärjessä ja sen takaa alkavat asutut talot, kirkko ja uuden hotellin alueet. Alueelle on mahdollista päästä joko tutustumaan puistoon (pääsymaksu 12 realia) tai syömään Souza (mustekala) ravintolaan ja kauppaan (tällöin pääsymaksu 2 realia). Omista puistokokemuksistamme kerromme lisää seuraavassa tekstissä.
Iltanamit vol 5
Tänä iltana oli tarjolla keltaisia vuokia ja kookos-pähkinäpalleroja kera aito bahialaisen ukkosmyrskyn. Päästiin sitten kokemaan sekin harvinaisuus, miltä tuntuu syödä seinättömässä ravintolassa, alaslaskettujen muovirullaverhojen takana, kun ukkosmyrsky raivoaa ulkona.
Namit olivat kuitenkin taas hyvät:
Namit olivat kuitenkin taas hyvät:
Kuin kaksi Karoliinaa...
Oppaanamme gracia D'Avilan linnassa toimi Caroliina. Tomi väitti, että meissä on jotain samaa...
oletteko samaa mieltä?
oletteko samaa mieltä?
Teknistä höpinää
Brasilian sähkösysteemit ovat yleisesti ottaen 110v ja sellainen se oli Riossa olevassa hotellissa (Orla Copacabana). Iguassun Bourbon Cataratas hotellissa oli 110v ja muutama pistorasia jossa oli 220v. Praia do Forten Ecoresortissa oli sitten taas kaikkialla 220v.
Onneksi kaikki mukana olleet tekniset laitteet (partakone, miniläppäri, videokameran ja digikameran laturit) ymmärtää 100-240v voltteja. Täältä löytyvät tarkemmat tiedot verkkovirran jännitteestä ja taajuudesta löytyvät täältä.
Jos on tulossa tännepäin, niin laitteet joissa on tämänkaltainen pistoke toimii. Hotelleissa näyttäisi olevan tuohon pistokkeeseen sopivia pistorasioita. Mikäli voltit ja hertsit sopivat ongelmia ei pitäisi olla, eikä tulla.
Hotellien internet käytännöt vaihtelevat, mikäli mukanasi on oma kannettava on yleensä hotellissa tarjolla langatonverkko, joka on käytettävissä vaihtelevin hinnoin ja nopeuksin.
Orla Copacabanassa oli kolme vaihtoehtoa:
4 Mbit/s yhteys päivähintaan, 4 Mbit/s yhteys siirtomäärään perustuvaan hintaan ja ilmainen yhteys nopeus 0,20 Mbit/s ilmaiseksi (tälläkin nopeudella voi blogia, sähköpostia kirjoitella, tosin kuvien siirto kestää).
Bourbon Cataratas: Yheyden nopeudesta ei ole tietoa, mutta yhteyttä myydään 1, 3, 6, 12, 24 tunnin paketeissa (nopeus lienee 1 Mbit/s luokkaa, kuvien siirto kestää osapuilleen saman kuin Praia do Fortessa).
Praia do Forte Ecoresort: Liittymällä GHA:han täällä saa nettiyhteyden ilmaiseksi, nopeus on 1 Mbit/s luokkaa (mikä on ihan riittävä blogittamiseen). Toinen vaihtoehto on ostaa nettiaikaa tuntihintaan- hinta noin 16 realia tunti (laskee vähän, jos ostaa enemmän kuin yhden tunnin). Kaikilla hotelleilla on business centterinsä, joissa on tietokoneita, printteri yms käytettävissä ja sen käytöstä veloitetaan eri hinnalla kuin noista nettiyhteyksistä = minuuttiperusteinen, paljon kalliimpi hinnoittelu.
Kaikissa yllämainituissa hotelleissa on langaton verkko pelannut hyvin, muutamia hetkellisiä verkon poisputoamisia oli, mutta olihan meillä täällä muutakin tehtävää kuin taputella konetta ja surffata netissä. Sen surffaamisen voi hoitaa kotonakin hyvin. Sen verran surffasimme että olimme hieman "kartalla" mitä tuleman pitää kun palaamme sinne Suomeen. Muuten ollaankin sitten kirjoiteltu iltaisin blogia ja päivän/päivien tapahtumia. Unohtamatta mainita, että joinakin kertoina miniläpytin on ollut myös päivät kanssamme rannalla...
Tätä blogia on kirjoitettu Acer Aspire One miniläppärillä joka on hoitanut hommansa hienosti. Acerin akku on kestänyt nettikirjoittelua noin 2.5-3 tuntia kerta, joka on akun koon tietäen hyvä saavutus, tosin kone ja akkukaan ei ole kuin 4-5kk ikäinen. Kamerana on toiminut Olympus Mjuu 700 (all weather) joka mahdollisti Iguassulla otetut vesipitoiset kuvat - tuo all weather tarkoittaa että se on roiskeveden kestävä, mutta ei pestävä eikä uimakaveri kuin kerran, sen viimeisen. Videot + kuvia on kuvattu Sanyo HD2000 Xactilla.
Partakoneen teknisiä tietoja en lähde esittelemään ;) niistä harvempi on kiinnostunut.
Lopuksi voisin sanoa että tälläinen pieni minikannettava on tälläisessä käytössä oiva valinta, pieni kokoinen, kevyt ja helposti käsimatkatavaroissa mukana kulkeva. Iso plussa on muistikortinlukija vakiona, että saa luettua molemmista kameroista videot ja kuvat koneelle talteen, jos käy vahinko. Jotain negatiivistakin on
sanottava: 10.1" tuuman näyttö on hyvä tälle 1024x600 resoluutiolle, mutta hieman isompi näyttö antaisi vähän enemmän, koska monet nettisivut ja sovellukset ovat suunniteltu 1024x768 tarkkuudelle ja tuo 600 pikseliä jättää ikävästi olennaisen osan pois tai sitten se aiheuttaa jatkuvaa ruudun ylös-alas säätöä, mikä ei ole kivaa eikä kovin käytettävää. Mutta sen minkä painossa voittaa, häviää näytön koossa. Tarkkuuden lisääminen tuohon 1024x768aan tällä 10.1" näytöllä kutistaisi fontit jo niin pieniksi että sekään ei olisi kivaa. Joten 11.6 tuuman näyttö saattaisi olla optimaalinen.
Onneksi kaikki mukana olleet tekniset laitteet (partakone, miniläppäri, videokameran ja digikameran laturit) ymmärtää 100-240v voltteja. Täältä löytyvät tarkemmat tiedot verkkovirran jännitteestä ja taajuudesta löytyvät täältä.
Jos on tulossa tännepäin, niin laitteet joissa on tämänkaltainen pistoke toimii. Hotelleissa näyttäisi olevan tuohon pistokkeeseen sopivia pistorasioita. Mikäli voltit ja hertsit sopivat ongelmia ei pitäisi olla, eikä tulla.
Hotellien internet käytännöt vaihtelevat, mikäli mukanasi on oma kannettava on yleensä hotellissa tarjolla langatonverkko, joka on käytettävissä vaihtelevin hinnoin ja nopeuksin.
Orla Copacabanassa oli kolme vaihtoehtoa:
4 Mbit/s yhteys päivähintaan, 4 Mbit/s yhteys siirtomäärään perustuvaan hintaan ja ilmainen yhteys nopeus 0,20 Mbit/s ilmaiseksi (tälläkin nopeudella voi blogia, sähköpostia kirjoitella, tosin kuvien siirto kestää).
Bourbon Cataratas: Yheyden nopeudesta ei ole tietoa, mutta yhteyttä myydään 1, 3, 6, 12, 24 tunnin paketeissa (nopeus lienee 1 Mbit/s luokkaa, kuvien siirto kestää osapuilleen saman kuin Praia do Fortessa).
Praia do Forte Ecoresort: Liittymällä GHA:han täällä saa nettiyhteyden ilmaiseksi, nopeus on 1 Mbit/s luokkaa (mikä on ihan riittävä blogittamiseen). Toinen vaihtoehto on ostaa nettiaikaa tuntihintaan- hinta noin 16 realia tunti (laskee vähän, jos ostaa enemmän kuin yhden tunnin). Kaikilla hotelleilla on business centterinsä, joissa on tietokoneita, printteri yms käytettävissä ja sen käytöstä veloitetaan eri hinnalla kuin noista nettiyhteyksistä = minuuttiperusteinen, paljon kalliimpi hinnoittelu.
Kaikissa yllämainituissa hotelleissa on langaton verkko pelannut hyvin, muutamia hetkellisiä verkon poisputoamisia oli, mutta olihan meillä täällä muutakin tehtävää kuin taputella konetta ja surffata netissä. Sen surffaamisen voi hoitaa kotonakin hyvin. Sen verran surffasimme että olimme hieman "kartalla" mitä tuleman pitää kun palaamme sinne Suomeen. Muuten ollaankin sitten kirjoiteltu iltaisin blogia ja päivän/päivien tapahtumia. Unohtamatta mainita, että joinakin kertoina miniläpytin on ollut myös päivät kanssamme rannalla...
Tätä blogia on kirjoitettu Acer Aspire One miniläppärillä joka on hoitanut hommansa hienosti. Acerin akku on kestänyt nettikirjoittelua noin 2.5-3 tuntia kerta, joka on akun koon tietäen hyvä saavutus, tosin kone ja akkukaan ei ole kuin 4-5kk ikäinen. Kamerana on toiminut Olympus Mjuu 700 (all weather) joka mahdollisti Iguassulla otetut vesipitoiset kuvat - tuo all weather tarkoittaa että se on roiskeveden kestävä, mutta ei pestävä eikä uimakaveri kuin kerran, sen viimeisen. Videot + kuvia on kuvattu Sanyo HD2000 Xactilla.
Partakoneen teknisiä tietoja en lähde esittelemään ;) niistä harvempi on kiinnostunut.
Lopuksi voisin sanoa että tälläinen pieni minikannettava on tälläisessä käytössä oiva valinta, pieni kokoinen, kevyt ja helposti käsimatkatavaroissa mukana kulkeva. Iso plussa on muistikortinlukija vakiona, että saa luettua molemmista kameroista videot ja kuvat koneelle talteen, jos käy vahinko. Jotain negatiivistakin on
sanottava: 10.1" tuuman näyttö on hyvä tälle 1024x600 resoluutiolle, mutta hieman isompi näyttö antaisi vähän enemmän, koska monet nettisivut ja sovellukset ovat suunniteltu 1024x768 tarkkuudelle ja tuo 600 pikseliä jättää ikävästi olennaisen osan pois tai sitten se aiheuttaa jatkuvaa ruudun ylös-alas säätöä, mikä ei ole kivaa eikä kovin käytettävää. Mutta sen minkä painossa voittaa, häviää näytön koossa. Tarkkuuden lisääminen tuohon 1024x768aan tällä 10.1" näytöllä kutistaisi fontit jo niin pieniksi että sekään ei olisi kivaa. Joten 11.6 tuuman näyttö saattaisi olla optimaalinen.
Lakanaekoilua
Tämä hotellihan mainostaa itseään ekona, joten on vain luonnollista, että täällä on käytössä se sama pyyheliinakulttuuri kuin muuallakin. Lattialle jätetyt pyyheliinat vaihdetaan automaattisesti ja tarvittaessa voi pyytää lisää pyyhkeitä "experienced teamiltä".
Täällä on kuitenkin otettu käyttöön myös se, mitä olen jo kauan kaivannut hotelleihin. Myös lakanoiden pesulla voi "ekoilla" eli lakanoita ei vaihdeta joka päivä, mikäli asiakas ei niin halua. Sainpas aikaiseksi lausehirviön. Yritetään uudelleen...
Täällä on siis käytössä merkki, puukapula, jonka voi jättää sängylle, mikäli haluaa, että chambermaid vain petaa sängyn. Jos taas haluaa lakanat vaihdettaviksi, voi merkin jättää yöpöydälle ja saa puhtaat lakanat. Kun useimmat ihmiset kuitenkin menevät suihkun kautta nukkumaan, ja ilmastointi pitää huoneen mukavan viileänä, jotta ei tarvitse hikoilla, on lakanoiden jokapäiväinen vaihtaminen monessa tapauksessa ihan turhaa, joten siksi tämä on mielestäni loistava keksintö. Toivottavasti tämä rantautuu pian Suomeenkin.
Täällä on kuitenkin otettu käyttöön myös se, mitä olen jo kauan kaivannut hotelleihin. Myös lakanoiden pesulla voi "ekoilla" eli lakanoita ei vaihdeta joka päivä, mikäli asiakas ei niin halua. Sainpas aikaiseksi lausehirviön. Yritetään uudelleen...
Täällä on siis käytössä merkki, puukapula, jonka voi jättää sängylle, mikäli haluaa, että chambermaid vain petaa sängyn. Jos taas haluaa lakanat vaihdettaviksi, voi merkin jättää yöpöydälle ja saa puhtaat lakanat. Kun useimmat ihmiset kuitenkin menevät suihkun kautta nukkumaan, ja ilmastointi pitää huoneen mukavan viileänä, jotta ei tarvitse hikoilla, on lakanoiden jokapäiväinen vaihtaminen monessa tapauksessa ihan turhaa, joten siksi tämä on mielestäni loistava keksintö. Toivottavasti tämä rantautuu pian Suomeenkin.
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Garcia D'avila - mies, joka omisti Brasilian
Kävimme maanantaina tutustumassa Garcia D'Avilan linnan raunioihin, joten vuorossa on sitten historian oppitunti. Ensimmäiseksi täytynee tarkentaa ylirafaavaa otsikkoa, sillä todellisuudessa hän omisti vain 10% nykyisestä Brasiliasta, mutta melkoinen alue oli kysessä, sillä sen koko on sama kuin hollannin, sveitsin, espanjan ja portugalin yhteenlaskettuna.
Gracia D'Avila (1528-1609) on yksi koloniaalikauden eli siirtomaa-ajan merkittävimpiä portukalilaisia henkilöitä. Silloin aikanaanhan isot siirtomaavallat Espanja ja Portugali jakoivat uuden mantereen eli Etelä-Amerikan etupiireihin. Jako meni niin, että Portugali sai Brasilian ja Espanja muut alueet.
Gracia D'avila palveli aikanaan sotilaana Intiassa (Goa oli silloin Portugalin siirtomaa), mutta hänet siirrettiin turvamaan kuninkaan saatavia uudelta mantereelta, joten hän päätyi Salvadoriin, Brasilian silloiseen pääkaupunkiin. Gracia D'avilan onneksi paikallisten asukkaiden ystävyys oli saavutettu jo aiemmin, sillä eräs aikaisemmin tulleista mahtimiehistä oli rakastunut paikallisen heimopäälikön tyttäreen ja mennyt tämän kanssa naimisiin. Tyttö kääntyi kristityksi ja heidät vihittiin oikein virallisesti Ranskassa (olisiko ollut sitä aikaa, kun paavin istuin oli Avignonissa Ranskassa, joten siksi vihkiminen siellä. toim. veikkaus) ja he palasivat takaisin Salvadoriin. Niinpä Garcian ei tarvinnut taistella, vaan hän päätyi hoitamaan kuninkaan etujen valvontaa muuten.
Garcia D'Avilan isä oli alueen ensimmäinen kenraalikuverööri (Thomas de Sousa), mutta koska kenraalikuveröörien oli Portugalin lain mukaan kiellettyä lahjoittaa maata lähimmilleen, Gracia d'Avila ei koskaan maininnut olevansa Thomas de Sousan poika- hänen kokonimensä olisi siis ollut Garcia de Sousa D'Avila. Hän teki ahkerasti paljon työtä, ja sai ensimmäiseksi palkakseen kaksi lehmää - rahaa ei tuolloin juuri käytetty maksamiseen, vaan maksut suoritettiin erilaisina tavaroita. Garcia D'Avilasta kasvoi pikkuhiljaa erittäin merkittävä mies, kuninkaan asioiden hoitaja, esimerkiklsi jokainen Salvadorista lähtevä tai sinne saapuva laiva kulki hänen käsiensä kautta ja hän teki päätökset kaikista niihin liittyvistä asioista. (Lisähuomautuksena mainittakoon, että kaikki uudelle mantereelle Portugalin alueelle tulevat laivat, sekä Afrikasta tulevat orjalaivat että Euroopasta saapuvat laivat, sekä myös kaikki lähetevät laivat, kulkivat Salvadorin sataman kautta.)
Hän sai kuninkaalta kiitokseksi pienen maapalan, jolla alkoi kasvattaa kookosta ja karjaa - portukalilaiset suosivat siihen aikaan monokulturaalista viljelyä eli kasvatettiin vain yhtä tuotetta, Brasiliassa kookos oli se tärkein viljelytuote. Portukalilaiset toivat tänne kookospalmut Goasta Intiasta ja lehmät Gambiasta (tai jostain sieltä päin Afrikasta), sillä molemmat olivat Portugalin siirtomaita. Garcia D'Avila kasvatti kookosta ja karjaa ja osti lisää maata saadakseen enemmän satoa, josta täytyi taas maksaa kuninkaalle enemmän veroja, voidakseen maksaa kasvaneet veronsa hän osti lisää maata saadakseen enemmän satoa jne. Lopulta oltiin siinä tilanteessa, että hänen maaomistuksensa oli 10% nykyisen Brasilian pinta-alasta.
Vuonna 1550 Garcia D'Avila rakensi perheelleen linnan jonkin matkaa Salvadorin kaupungin ulkopuolelle, nykyisen Praia do Forten läheisyyteen. Linna rakennettiin rannikon korkeimmalla kukkulalle, koska sen tehtävänä oli paitsi toimia perheen majapaikkana myös rannikkolinnoituksena. Jostain syystä, joka ei minulle oppaan selostuksesta auennut (mahdollisesti suunnistaminen tai merivirrat), Salvadoriin saapuvat laivat joutuivat jo ennen Salvadoria tulemaan rannikon läheisyyteen. Ne oli siis helppo havaita Garcia D'Avilan linnan tähystystornista ja niiden lähestymisestä tiedotettiin Salvadoriin savumerkein - erityisesti, jos kyseessä oli vihollislaiva, jonka hyökkäykseen oli syytä varautua. Tiedotus toimi melkein kuin muinaiset suomalaiset vainovalkeat eli korkalle mäelle sytytettiin nuotio ja se näkyi seuraavalle mäelle, jossa taas sytytettiin nuotio. Täällä tosin käytettiin nuotion korvikkeena savumerkkejä, mutta silti tiedotus toimi hyvin.
 |
| Ennen |
 |
| Nyt |
Vuosien saatossa linnaan laajennettiin ja sen lopulliseen asuunsa saattoi Garcia D'Avilan pojanpoika. Linnassa oli julkisivu merelle päin, mikä ei välttämättä ollut tyypillistä edes rannikon taloissa. Siinä oli kaksi siipeä, jotka olivat toistensa peilikuvia, mutta eivät kuitenkaan täysin samanlaisia.
Toisen kerroksen ovista laskeutuivat portaat pihalle meren puolelle. Sivuosassa linnaa oli sekä tilat sotilaille, tähystystorni että tallitilat eläimille. Linnassa oli kolme kerrosta, alimmassa kivilattiat muissa puulattiat. Kolmanne kerroksen huoneet toimivat perheen makuuhuoneina, olohuone oli ensimmäisessä kerroksessa.
Garcia D'Avilan jälkeläiset asuivat linnassa vuosisatojen ajan. Ongelmaksi muodostuivat kuitenkin, kuten niin monessa muussakin aatelissuvussa, lähisukulaisten kesken solmitut avioliitot, joiden tarkoituksena oli pitää Garcia D'Avilan kokoama valtava omaisuus suvun piirissä. 1800-luvulla linna hylättiin ja jäljellä oleva suku muutti joko Rio de Janeiroon tai Portugaliin. Paikalliset huomattuaan linnan jääneen autioksi repivät siitä pikkuhiljaa irti kaiken mahdollisen omiin tarpeisiinsa sopivan. Jäljelle jäivät vain peruskivet, osa alakerran lattioista, jonkin verran seiniä jne.
Linna sai maata vuosikymmenet lähes unohtuneena, vasta 1930-luvulla Brasilian valtio siirsi sen valtion omaisuudeksi, koska linnassa ei ollut vuosikymmeniin asuttu ja siitä olivat enää rauniot jäljellä. Linnan ryöstäminen kriminalisoitiin eli paikalliset jättivät sen rauhaan. Vasta 1990-luvun alussa Garcia D'Avilan säätiö kiinnostui linnasta ja nyt sitä on tosiaan kunnostettu yhteistyössä valtion, Bahian kulttuuriministeriön, PetroBrasin, ElektroBrasin ja Gracia D'Avilan säätiön toimesta.
Linnasta on kunnostettu kappeli sellaiseksi kuin se oli silloin joskus, muut osat jätetty mahdollisimman pitkälle sellaiseen asuun kuin ne olivat entisöinti töiden alkaessa. Tukia ja kulkureittejä on toki jouduttu lisäämään, muutoin linnssa liikkuminen ei olisi turvallista.
Opastuskeskukseen oli rakennettu pienoismalli talosta, josta pääsee paremmin hahmottamaan sitä, miltä linna näytti suuruutensa aikoina.
Linnan pihalla kasvoi upea noin 150 vuotta vanha fiikus - sillä on kasvuaikaa jäljellä noin 300 vuotta. Mahtaa olla silloin melkoinen puu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)